Kasulikud lingid

Teised saared

Saaremaale tuleksin meelsamini ?
 
Kaarman maalinna PDF Prindi

Kaarman maalinna sijaitsee Kuressaaresta 13 km etäisyydellä, Laadjala - Kaarma - Karja maantietä 6. km -1, Kaarman kirkosta 100 m koilliseen.
Sitä ympäröi pohjoisesta, etelästä ja lounaasta 20 - 30 m laajuinen notko, joka näyttää muodostaneen nyt jo umpeenkasvaneen vallihaudan. Itäkyljen vieressä virtaa kapea Linnasoo - joki, joka aikaisemmin on ollut tuntuvasti vuolaampi.

Oman pohjapiirroksen mukaan on maalinna melkein neliskulmainen (ulkomitat 140 ja 120 m). Noin 4800 m² kokoisen tasaisen pihan keskellä on huomattava kuoppa, entinen kaivonpaikka. Selvästi ovat nähtävissä linnan portit vallin koillis - ja luoteisnurkissa.

J.B. Holzmayer tutki Kaarman maalinnaa jonkin verran vuonna 1860. Hänen kirjoitustensa mukaan on vallit kasattu kivistä ja mullasta.

Vallista, sen ulkopuolelta ja linnaa ympäröivästä vallihaudasta on seulottu palkinpalasia, jotka kaivajat yhdistävät linnan puurakenteisiin. Sen lisäksi on linnasta saatu yksittäisiä johtolankoja (spiraalin muotoisen käsikorun osa, ristimuotoinen rintaneula) 12 - 13 vuosisadalta, joiden pohjalta voidaan maalinnan toimintakauden päivittää samalle aikakaudelle.

Henrikin kronikkassa ei Kaarmaa mainita, ilmeisesti ei mantereen sodankäynti ulottunut sinne asti. Kuten vanhemmasta Liivinmaan runokronikasta ilmenee, oli Kaarman maalinna saarelaisten kokoontumispaikka vuonna 1260 - 1261 kapinan aikana, kun siihen tulivat Riigan piispan, Tallinnan voudin, Tartun ja Saarenmaan läänin piispan vasallien yhdistetyt joukot suojelemaan ritarikuntaa.

Viholliset hävittivät Saarenmaata, palavien kylien savut kattoivat koko maan. Hag Carmelen mukaan, kuten maalinnan kronikassa mainitaan, kävi raju kamppailu.

Kaarman taistelupaikat sijaitsevat maalinnan idänpuolella, Kaarman kartanon ja Uduveren kylän välissä. Sieltä on kerätty arvokkaita muinaislöytöjä, muun muassa paljon aseita. Maalinnan valtaaminen onnistui rynnäköllä. Voittajat saivat runsaasti sinne turvaan tuotuja asioita: kaksi yötä kului heiltä kaikkien linnan tavaroiden poiskuljettamiseen. Saarelaiset saivat vielä kerran tunnustaa saksalaisten ylivoiman.

 
 

Sündmused / Events

<<  Detsember 2017  >>
 Es  Te  Ko  Ne  Re  La  Pü 
    
Saaremaa huvitavaim vaatamisväärsus on:
 

Ilm Saaremaal