NASVAN PURJEHDUSSEURAN VIERASMAJA
      Nasvan Purjehdusseuran hotelli avattiin kesällä 1994. Ulkonäöltään hotelli muistuttaa merellä seisovaa laivaa, koska arkkitehtuurisesti on kuvattu laivaa ja meri ympäröi rakennusta kolmelta puolelta. Nasvan hotelli on Saarenmaalla yksi harvoista erikoisesti hotelliksi rakennettu hotelli. Huoneiden väljyydessä se on erittäin hyvin huomattavaa. Hotellissa on 18 kahden hengen huonetta, 2 perhehuonetta, 1sviitti ja saunat. Kolmen kerroksen läpi ulottuvat portaat ristimuotoisineen siltoineen, jotka synnyttävät talossa avaruutta ja vaikuttavat ylhäisiltä.
      Huoneissa on TV ja kylpyhuone. Joka huoneessa on myös parveke josta näkee auringonlaskun tai auringonnousun. Toisessa kerroksessa on huoneiden lisäksi myös hotellin ravintola, missä tarjomme asiakaille aamiaista ja palvelemme ennakkotilauksella ryhmiä. Ravintolan katossa on kuvattu puuvenettä ja ikkunaista avautuu ihana näkoala merelle. Kolmannessa kerroksessa ovat saunat, sosiaalitila ja Kapteenin sviitti.
     Nasvan Purjehdusseuran hotelli on vieraille avoinna ympäri vuotta. Nasvan Purjehdusseuran hotellissa saa järjestää kokouksia, konferensseja ja seminaareja eniten 40 henkilölle. Rakennuksessa on neuvottelutila 10 ihmiselle. Palveluista saa hotellissa maksaa sekä käteisellä että kaikilla Eestissä pätevillä luottokorteilla. Aamiainen kuuluu hotelliin hintaan. Nasvan Purjehdusseuran hotelli on vieraille avoinna kesäkaudella.

NASVAN PURJEHDUSSEURAN VIERASVENESATAMA
Sijainti: 58°12,8' N 22°23,9' E
Satamakapteeni: Meelis Saarlaid
Osoite: 93822 Nasvan kylä, Kaarma kunta, Saaren maakunta
Puh.: (+372)45 44044 Faks: (+372)45 44028

Nasvan Purjehdusseuran vierasvenesatama sijaitsee 10 km päässä Kuressaaresta, Nasvan vanhassa kalastajakylässä, samannimisen joen suussa. Sataman perustajaksi oli kalastajakolhoosi Saare Kalur, joka vuonna 1980 rupesi kalasataman viereen rakentamaan telakkarakennusta ja purjevenesatamaa, kouluttamaan nuoria purjehdusurheilijoita sekä järjestämään purjehduskilpailuja. Nykyisen 20 laituripaikkoiseen vierasvenesatamaan sisäänajo faarvaaterin maaksimaalinen syvyys on 1,8 m. Purjevenesataman lähellä sijaitsee kaunis hiekkaranta. Linja-autopysäkki Kuressaareen on 1 km etäisyydellä Nasvan kylässä.





Pahoittelemme, mutta meidän hotelli on avattu ryhmille, jotka ovat varanneet majoituksen etukäteen.



Nasva Jahtklubi AS

Nasva küla, 93822, Kaarma vald
Saare Maakond, Estonia
Tel. (+372) 45 44 044
Faks: (+372) 45 44 028
e-mail: nasvahotel@tt.ee
http://www.saaremaa.ee/nasvahotel/